Toisenlainen keittiötarina

Tykkään aina kokeilla jotain uutta ja seuraan reseptejä huonosti. Viime aikoina olen kokeillut omasta päästä keskityn piparkakkutalo ohella lisätä piparitaikinaan vaahterasiirappia, makkarakastikkeeseen paprikasosetta ja pulliin piparminttutankoja. Viimeksi mainittu oli täysin hetken mielijohde, johon idean sain kerrankin onnistuneen pullataikinan odottaessa leipojaa karkkikupin vieressä. Selkärangassa oli omituinen tunne: tästä tulee joko älyttömän iso virhe tai sitten suuri menestys! Kokeilemallahan se selvisi.
Murskasin piparkakkutankoja, sekoitin ne pehmeään voihin ja lisäsin hieman vaniljasokeria. Levitin mössön pullataikinalevylle, pyöritin rullalle ja leikkasin paloiksi. Meinasi suu palaa, kun halusin heti maistaa uunista tullutta yksilöä. Yllättävä. Mutta hyvä maku! Yleisöpalaute on ollut hyvin positiivista, ja jostain kumman syystä kaikki joulupullat katosi hetkessä.

Kuka uskaltaa kokeilla? :)

Kävelevä katastrofi keittiössä - osa 1

Ei kai tuolle voi muuta kuin nauraa! Yksi asia on varma, minusta ei arkkitehtiä tule:D

Yksi kieli, kaksi kieltä

Ymmärtääkö se, kun puhut suomea? Kumpi kieli on vahvempi ? Osaako se jo enkkua paremmin kuin minä?

Kaksikielisyys ja kaikki siihen liittyvä on kiinnostanut minua aina, jo kauan ennen kuin siitä tuli ajankohtaista meille. Minulle esitetyistä kysymyksistä päätellen se kiinnostaa muitakin, joten jaan muutaman ajatuksen omasta näkökulmastani.

Minä hallitsen kaksi kieltä suhteellisen hyvin -lääkärissä ja ystävällä puhun englantia, lapselle suomea. Kuitenkaan en ole kaksikielinen. Välillä joudun kysymään miksi laatikkohässäkkäämme kutsutaan englanniksi. Toisena päivänä mietin, että mikä on drywall suomeksi. Onneksi puolisoni osaa lähes aina vastata.

On jo kauan sitten päätetty, että kotona minulla on vapaus puhua omaa äidinkieltäni. Muualla joudun käyttämään vierasta kieltä, mutta omien seinien sisäpuolella on vapaa valinta. Mies puhuu pääasiassa englantia, muutamalla ruisleivällä ja makkaralla höystettynä. Onkin mielenkiintoista nähdä, millä kielellä jälkikasvumme kommunikoi tulevaisuudessa. Tällä hetkellä tilanne on suurinpiirtein fifty-fifty eli sanoja tulee aika tasaisesti molemmilla kielillä. Yritän pitää oman maan lipun korkealla ja luenkin päivittäin suomeksi kirjoja ja laulan Piippolan vaaria yleisen höpötyksen tueksi. Toivon kovasti, että hän oppii sujuvan suomen!

Monet ihmettelevät, että meneekö pieni ihan sekaisin kahden kielen sekamelskasta. Sujuvasti hän kuitenkin hakee kirjan daddyn kysyessä "where's the book? " ja heti perään vastaa hirnumalla, jos minä kysyn mitä  hevonen sanoo. Selvästi hän on jo alkanut erottaa, kuka puhuu mitäkin kieltä. Pian hän varmasti jo ääntää englantia paremmin kuin minä!

Voisin tehdä pienen listauksen typyn sanavarastosta tähän loppuun. Tähän on varmasti mukava palata myöhemmin.

-puppy
-baby
-no
-daddy
-water
-this
-see you

-kirja
-kenkä
-kiitos
-alas
-äiti
-mamma
-heippa

Siinäpä ne tärkeimmät.

Kotikutoiset sormivärit

5dl vettä
1 1/4dl maissitärkkelystä
3rkl sokeria
1/2tl suolaa

Sekoita kattilassa miedolla lämmöllä, kunnes sakenee. Laita lasipurkkeihin, jäähdytä ja värjää elintarvikeväreillä mieluisiksi. Säilö tiiviisti suljettuna!

Näitä voi antaa vaikka lahjaksi kauniiksi paketoituina. Eikä haittaa, jos nakero vähän maistaa.

Viikari viisitoista kuukautta

Kirjoitin vauvakirjaa uskollisesti, kunnes se pakattiin muuttolaatikoihin. Parilta viime kuukaudelta ei ole lähes yhtään mustaa valkoisella lapsesta, joten ajattelin vähän kirjata asioita muistiin. Ehkä joitain siellä ruudun toisella puolella kiinnostaa, että minkälainen tuo meillä asustava vintiö on nykyisin.

Pituutta reilusti, painoa ei niinkään. Viralliset mittaukset parin viikon päästä.
Hiuksien ja hampaiden kasvuvauhti puhuttaa tuttavia. Niin moni hämmästelee neidin (jo kahdesti trimmattua) pitkää etutukkaa ja kuuttatoista hammasta.

Kaikenlainen ruoka ja juoma maistuu. Paitsi maito. Lempiherkkuihin kuuluu mm. suolaton kaurapuuro, d-vitamiinit ja hammastahna. Joskus epäilen hänen makuaistinsa toimivuutta...

Puhuu kolmea kieltä: suomea, englantia ja intokiinaa. Valitettavasti en ymmärrä jälkimmäistä, joten siitä seuraa usein harmitus. (Ks. seuraava kohta.) Sanavarastosta päätellen papukaijallemme tärkeitä asioita ovat kengät, daddy, kiittäminen, serkkutytöt ja oma vesipullo. Niin, ja Piippolan vaari. Hiialahiiala hei vaan teillekin!

Suurimmaksi osaksi ikiliikkujamme juoksee ja kiipeilee tyytyväisenä, mutta jos jokin tai joku (useimmiten äiti...) ei satu miellyttämään, hän kyllä näyttää tunteensa. Ensimmäinen reaktio on terävä "NO!" Dramaattinen heittäytyminen selälleen ja pään paukauttaminen lattiaan on myös useasti nähty mielenosoituskeino. Huudon määrä riippuu siitä, sattuiko pään alle jäämään laattalattia, aamutossu vai legopalikka.

Nukahtamiseen hän suhtautuu kuin urhoollinen sotapoika naapurin hyökkäykseen. Viimeiseen asti on taisteltava, vaikka sitten toinen silmä jo ummessa. Lähes joka yö sujuu rauhallisissa merkeissä, kunhan uni on voittanut. Silloin tällöin saamme muistutuksen, että  nappula on perinyt yökäyttäytymisen isältään. Äidille jää kuuntelijan rooli näissä unissaanpuhujien jutteluissa. Olenpa myös päässyt todistamaan, kun pieni seikkailija lähti soitellen sotaan ja käveli suoraan kaapinoveen pahki, eikä edes herännyt siihen.

Pikkutyttö tykkää kauheasti kirjoista, etenkin eläinaiheisista. Hetkessä hän kaivaa laatikosta lempikirjansa, plärää sivuja kunnes löytää parhaat kuvat ja sitten pakittaa jonkun syliin tuoden kirjan luettavaksi. Eläinystävän kasvoilla loistaa leveä hymy, kun joku kerta toisensa jälkeen imitoi sutta, aasia tai pöllöä. Ja toki hän ulvoo ja hirnuu perässä.

Pikkuinen tykkää yllättää tulemalla halaamaan kesken touhujen. Se sulattaa äidin sydämen, kuten myös kirkasääninen "kiitosh". Hän kiittää niin jokaisesta saamastaan mandariininpalasta kuin siitä, että äiti laittaa astianpesukoneen kiinni hänen nenänsä edessä. Pieni hurmuri, äitin ja daddyn oma rakas höpönassu! <3

Joulu ulkomailla

Marraskuu on jo melkein puolessa välissä. Kauppoihin on saapuneet Toblerone-lavat ja joulujuhlasuunnitelmat on jo hyvässä vauhdissa. Joulukortteja tehtaillessa havahduin siihen, että joulu on tulossa. Kolmas joulu Kanadassa!

Ensimmäinen oli vaikein. Hädin tuskin aloilleen asettuneena, juuri muuttaneena tuoreena vaimona yritin parhaani mukaan viritellä juhlamieltä pirttiin ja sydämeen. Puitteet olivat hyvin erilaiset -en edes puuroa saanut!- mutta sanoma oli silti sama. Havahduin, ettei joulu ole sidottu torttuihin ja joulusaunaan (ensimmäisenä jouluna sauna paloi, joten aatto jäi löylyttömäksi ) vaan tärkeintä on vastaanottavainen mieli ja joulunsanomalle avoin sydän.

Toisena jouluna yksi suurimmista lahjoistani oli himpun alle 4 kuukautta. Pieni nyytti piti minut kiireisenä, eikä liikaa aikaa pohtimiselle jäänyt. Toki siitä huolimatta  toivoin, että olisin saanut mahdollisuuden viettää joulun omassa lapsuudenkodissa rakkaiden kanssa. Silti hyvillä mielin tyydyin siihen, mikä olosuhteiden puitteissa oli ainut vaihtoehto. Tämä joulu oli ensimmäinen jouluni äitinä. Vaikka hampaaton pikkutonttu ei mistään mitään ymmärtänytkään, koin silti erityisenä tämän joulun.

Pian edessä on kolmas joulu nykyisessä asuinmaassani. Olen virittäytyny joulutunnelmaan kuuntelemalla uutta cd:tä ja väkertelemällä lahjapakettejen parissa. Paras ajallinen  joululahja tulee tänä vuonna  olemaan (toivottavasti) kohta puolin valmistuva oma ensimmäinen kotimme, jonne pääsemme näillä näkymin muuttamaan ennen joulua. Voi olla, että osa seinistä on vielä aattona maalaamatta ja monta tavaraa etsii omaa paikkaansa, mutta silti nautimme joulurauhasta.

Mukavaa joulunodotusta itse kullekin säädylle!

Tarina

Tarina kertoo Naisesta, joka asui erikoisessa talossa.
Ulkoa pain talo naytti lahes samalta kuin kadun muutkin rakennukset: kaksi kerrosta, neutraalinvarinen ulkoverhous ja niukasti ikkunoita. Se erityispiirre katkeytyi seinien sisalle, asukkaisiin. Saman katon alla asusteli Naisen lisaksi hanen oma Aviomiehensa ja heidan Lapsensa, Naisen Anoppi, Anopin kolme Poikaa, yhden Pojan Vaimo ja Vauva, Vaimon Sisko, Vaimon Serkku seka yhden Pojan Kaveri. Asuinnelioiden puolesta ei onneksi ollut liian ahdasta, vaikka niin voisi kuvitella, kun ensikerran kuulee lueteltavan sekalaisen seurakunnan jasenet. Kaikille riitti tilaa, ainakin fyysisesti.

Niin monta erilaista luonnetta ja persoonaa voi mahtua samaan (valiaikaiseen) kotiin! Seinasta seinaan kimpoileva raikuva nauru tarttui helposti jokaiselle. Yhta helposti levisi pahantuulisuuskin. Joskus tuntui, ettei toisen asukkaan kanssa mahdu edes samaan kerrokseen, saati sitten yhta aikaa keittioon aamulla. Siina missa joissakin asioissa toimi yhteinen sanaton sopimus, ei toiset saannot menneet kaikille perille useamman jankkauksenkaan jalkeen.Jaakaappia taytettiin vuoron peraan ja kaikki yhdessa vahtivat kahden alle kaksivuotiaan metkuja. Pesukoneet pyorivat aamusta iltaan kuin suurperheessa konsanaan ja iltaisin saattoi nukahtaa joko kuivausrummun kehraavaan hyrinaan tai naapurihuoneesta kantautuvan hirsisavotan mekkalaan.

Oli itsestaanselvaa, ettei konflikteilta ja yhteentormayksilta voinut valttya. Yhta valvotti kuumeinen lapsi ja toisella oli takana rankka tyoviikko. Karsivallisinkin poltti pareensa silloin talloin. Joskus pieneltakin tuntuva asia sai osapuolet pois tolaltaan. Pitkavihainen leppyi nopeammin kuin yleensa, silla arki vaati toimiakseen yhteistyota jokaiselta asukkaalta.

Nainen oppi uusia asioita naiden kuukausien aikana. Han oppi tunnistamaan kanssa-asujat aivastusten ja askelten perusteella. Han oppi tietamaan kaikkien lempi- ja inhokkiruoat. Tarkein oppi oli kuitenkin se, miten vaikutusvaltainen ja merkityksellinen sana "anteeksi" on. Se tarttuu niin helposti puheliaankin kurkkuun kiinni, mutta ulostullessaan sulattaa minka tahansa riidan aiheuttaman mustan jaan. Kaikilla on huonoja paivia ja vahvoja tunteita, mutta anteeksipyynto ja -anto lopulta voittavat.

Tama tarina pohjautuu todellisuuteen.

P.s. Sita, kuka aina vessassa kaansi paperirullan vaarin pain, ei Nainen koskaan saanut tietaa.

Täys kymppi!

Minä tein sen!

Kävin kälyn kanssa pikku iltalenkillä. Sports tracker kertoi, että kymppi pamahti mittariin. Juoksin k-y-m-m-e-n-e-n kilometriä ja vielä kohtalaista nopeutta. "Ai SINÄ?" tuttu kysyi, kun kuuli kehuskeluni. Toivottavasti tästä jää tapa.

Vielä on kesää jäljellä

Laitan purkkiin muutaman säteen
Tulevien kuukausien varalle

Thanksgiving

Kalkkunaa ja kurpitsapiirakkaa. Perhe ja yhdessäolo.

Tänään olen kiitollinen kahden vuoden takaisesta. Vuosi sitten saamastani lahjasta. Ihmisistä, elämästä, kodista ja toisestakin.

Rakastan. Vieläkin rakastan.

Tässä on hyvä olla

Istu alas.
Keksi kolme kiitoksen aihetta.
Hymyile.

Hyvää maanantaita!

Ps. Jos joku asia ärsyttää, ajattele miltä inhottava ajatus kuulostaisi Mikki Hiiren sanomana. Ehkä ei enää ärsytä.

Jauhopeukalointia hyvän puolesta

Tänään leivoin muffinsseja aivan eri syystä kuin yleensä. Kälyn isä putosi tikkailta, eikä selvinnyt ehjin nahoin. Selkäranka murtui useasta kohdasta ja luita katkesi ja murtui muualtakin kehosta. Edessä on monta operaatiota. Ja koska hän asuu Obamalandiassa, tulee tämä horjahdus olemaan melkoinen dieetti kukkarolle. Kälyni aikoo myydä leivonnaisia kulujen kattamiseksi ja pyysi leivonta-apua.
Olen kiitollinen ilmaisesta terveydenhuollosta!

Kuulolla

Tunnetko sinä jonkun hiljaisen ihmisen? Sellaisen ujon nössykän, jolta ei kannata kysyä mitään, koska eihän hän edes osaa puhua?

Vai satutko sinäkin tuntemaan tyypin, jolle on annettu isommat korvat kuin suu? Sellaisen hyvän kuuntelijan, joka antaa toisillekin puheenvuoron ja sanoo hyvää, mutta harvemmin?

Minun vieressäni tallustaa yksi aikaisemminkuvattu. Monet tuntemistani ihmisistä jaottelisi hänet tuohon ensimmäiseen lokeroon. Kolmivuotisen taipaleemme aikana olen kuullut useita typeriä kommentteja liittyen hänen luonteenpiirteeseensä. Sanoma on aina sama: tuomittu puhumattomaksi. Älyttömimmät kommentit ovat saaneet aikaan pahan mielen, sekä minulle että asianomaiselle.

Sanoisitko jatkuvasti äänessäolevalle moottoriturvalle, että nokka soikeammalle välillä? Epäilisitkö ääneen, ettei kyseinen tyyppi kai tiedä edes vaimonsa nimeä, sillä naisparka tuskin saa suunvuoroa tuossa jatkuvassa älämölössä?
Luultavasti -tai toivottavasti-  et. Nuo heitot ovat yhtä loukkaavia kuin utelut siitä, miten hiljaisempi on koskaan uskaltanut kosia ("liekö hän mitään kysyi, tuikkasi kai sormuksen sormeen ja kohautti hartioitaan.") tai mukahauskat vitsit ujomman sanavaraston laajuudesta.

Nyt kerron teille salaisuuden. Mieheni osaa puhua, hän oikeasti jopa käyttää taitoaan ja on hyväkin siinä! Eikä hän ole mikään poikkeustapaus. Hänet voi luokitella ihmisiin, jotka puhuvat kun heitä kuunnellaan. (Aikoinaan opin hienon psykologian termin, joka tarkoittaa, että oletetut asiat tapahtuvat. Kokeile vaikka: hoe ennen matikankoetta, ettet osaa mitään ja koe menee varmasti penkin alle. Toimii!) Nämä ihmiset eivät puhu yhtään enempää kuin on välttämätöntä, ellet osoita, että olet kiinnostunut ja välität. On ihmisen luontainen tarve tulla kuulluksi. Osa ihmisistä voi puhua ilman että kukaan sen erityisemmin hetkauttaa korvaansa heidän jutuilleen, toiset taas tarvitsevat hyvän kuuntelijan ja kenties hyväntahtoisen kannustuspotkun. Tuuppimalla ja olettamalla he pysyvät hiljaa.

Annetaan kaikkien suiden puhua juuri niin paljon kuin he tarvisevat. Ja muistetaanhan antaa kaikille mahdollisuus.
Kuulemisiin!

Sairaalassa

Sen sijaan, että olisin tullut täällä käymään aamuin illoin pariksi tunniksi, jouduinkin ihan yökuntiin. Ensimmäistä kertaa yksin yötä sairaalassa. Ensimmäistä kertaa yö erossa vuosikkaasta.

Tylsää.

Niin tylsää, että aloin virkata.

Mitä näistä on tulossa?

Vaikka sitten itselleni muistoksi...

Sukl... siis salaattia!

Siinä se nyt nököttää, salaatti vesikupissa. Kaveri kertoi, että näin voi kasvattaa lisää vihreää uuden kerän ostamisen sijaan. Epäilen, mutta päätin kuitenkin kokeilla. Raportoin myöhemmin miten kävi!

Kenelläkään kokemusta tästä?

"Tue pientä, horjuvaa..."

Äitienpäivän jälkitunnelmissa

Moni sanoi unohtaneen periaatteensa ajan myötä.
Viisaana poimin vain kolme kultaista ohjenuoraa, helppo pitää kiinni, kun niitä on vähemmän.

Pinnasänky alle polven korkuisia varten. Vanhempien sänky pysykööt vain aikuisten käytössä.

Ei pinkkiä eikä violettia.

Sokeria ei missään muodossa ennen omaa syntymäpäiväkakkua.

Nyt kahdeksankuukauden ikäinen. No, yhtään kokopinkkiä vaatetta ei ole.
Mitäs tästä opimme.

5/5

Sain nettikirpparilta ostamani rytkyt. Kuluneita riepuja. Kehtaavatkin!

Kävin trade show -tapahtumassa (mikä se ois suomeksi? Myyjäiset? Messut??) ja ostin yhdelle blogini lukijalle jotain. Löysin myös kummitytölle söpön essun synttärilahjaksi!

Likavaatekopasta näkyy pohja. Pyykkipäivä!

Kissanroikale roikkui meidän pihalla. Heitin kengällä. (tuli mokoma takaisin, oikein venytteli. Heitin toisenkin kengän. Hävytön)

4/5

Pieni apinanpoikanen joko roikkuu housunpuntissa tai tekee tuhoja :D

Käytiin kävelyllä ja puistossa keinumassa. Kamala tuuli! Kamera jäi kotiin, otin kuvan rattaista sisällä. Kulmakunnan parhaat menopelit - päivittäinen iloni!

Uskalsin vihdoin pestä hiukset. Ei valunut kikkurat viemäriin. Huvittuneena muistelin ihailleeni isosiskon laittavan muotovaahtoa hiuksiinsa.

Menin aikaisin sängyyn huonovointisena. Ulkona on vielä valoisaa!

3/5

Aamulla paistoin pienen erän munkkeja. Ensimmäistä kertaa ihan ite! Hyviä!

Vaapis on 8 kuukautta! Yritin ottaa kasikuvia, hankalaa ikiliikkujan ja huonon kameran ansiosta. Kuvassa rekvisiittaa, jonka avulla yritin saada toisen pysymään paikoillaan.

Ps. Miekkonen lähti hakemaan veljeään sairaalasta (6,5h/suunta)
En jaksanut kokata, joten kutsuin itseni kylään naapuriin sopivasti ruoka-aikaan. Oveluuteni palkittiin hyvällä pitsalla :)

2/5

Noidannuoli ja nuha. Tänään ei irtoa tekstiä.

Arkihaaste 1/5

Facebookissa on jo pitemmän ajan pyörinyt ihastuttava ja vihastuttava haaste, jossa jaetaan arkea kuvina viiden päivän ajan. Aluksi en ajatellut osallistua ollenkaan, mutta saatuani haasteen kahdesti päätin siirtää sen tänne blogin puolelle.

Aamulla mies valmisteli lähtöään päivittäiselle rutiinilleen "postia hakemaan" eli työpaikalleen kahville. Tyttö protestoi lähtöä, joten daddy nappasi hänet mukaansa!
Tämä tarkoitti minun omaa kahvihetkeä. Pulla kerkesi melkein kadota ennenkuin muistin ottaa kuvan. Vaniljapulla<3
Iltapäivällä kävin kampaajalla. Viime kerrasta oli kulunut jo vuosi! Ennen ja jälkeen.

Ihme on tapahtunut!

Tänään se tapahtui! Ei, mies ei laulanut minulle rakkausserenadia valtava kukkapuska kainalossaan. Eikä kyse ole siitä, että lapseni olisi sanonut ensimmäisen lauseensa japaniksi. Puhun nyt oikeasta Ihmeestä!
Aamulla suivaannuin tiskivuoreen, joka oli eilisestä asti odottanut altaanreunalla tuomiotaan. Energiapuuskissani päätin putsata myös tiskienkuivaustelineet ja vaihtaa niiden aluspyyhkeet. Sääntöjenvastaisesti valitsin pyyhepinon alimman pyyhkeen ja vedin sen varovasti alas sotkematta pinoa. Ja silloin se tapahtui: suklaalevy lensi kaaressa lattialle. Suklaalevy. Ei mitään muistikuvaa, milloin olen sen sinne tunkenut. Ensimmäistä kertaa elämässäni onnistuin piilottamaan mieleni polttoainetta talooni ja oikeasti unohtamaan sen koko olemassaolon!
Jotain hyötyä tästä vauvan tuomasta sivuoireesta, lahosta latvasta.

Numeroita

2 kotia. Tuplaonni ja kaksinkertainen ilo. Saman taivaan alla ollaan, vaikka meri erottaakin. Rikkautta on omistaa näin paljon rakkautta.

1 lapsi. Suuri määrä tunteita pakattu tiiviisti, että on saatu aikaan tuo pieni paketti. Minun Vaapukka, Lobster, Parker. Lupukin toisinaan. Hyvä tyyppi se ainakin on!

40 - räpylän koko. Ei ole kanootti kapea, mutta vielä mahtuu eteisessä kääntymään. Nyt tajusin, että yksi raskaudenajan kauhuskenaarioni jäi toteutumatta: vaikka halla vei haivenet ja iho sai ikuiset arvet, sain pitää siron jalanmallini.

7674 päivää vanha. Viime viikolla tuli uusi numero vuosimittariin. Silti vielä nuori. Toisen kerran elämässäni sain kukkia merkkipäivänäni. (Ei vieläkään mieheltäni, mutta hän sentään leipoi kakun!)

6 siskoa ja toinen mokoma siskoksi laskettavia. Ootte parhaita! <3

~20 blogia lukulistalla. Tykkään lukea jos jonkinlaista blogia, aktiivisesti seuraan parisenkymmentä. Pari päivää sitten sain yhdeltä "blogi-idoliltani" mahtavaa positiivista palautetta kirjoituksistani! Tuli niin hyvä mieli! (ja pieni häpeä siitä, että en ole pitänyt parempaa huolta blogistani... yritän kirjoitella aktiivisemmin jatkossa.)

Julkinen kiitos

Lumi natisee vaunujen alla. Mutkan takaa ilmestyy koira. Koira vailla hihnaa. Perässä lönkyttää omistaja, kurottaa maasta jotain ja heittää sen minua kohti.
Pulssini kiihtyy yhtä nopeasti kuin iso, vieras koira lähestyy minua ulvoen ja haukkuen.
"Se haluaa vain tervehtiä. Ei se mitään pahaa tee, kiltti koira kun on." Tädin lässytyksen olen kuullut ennenkin. Luulen, että tuo vanha virsi on kirjattu yleiseen  koiranomistajien opaskirjaan "kuinka vähätellä koiraasi pelkäävää"-otsikon alle.
Kiristelen hampaitani. Rakki hyppää rattaita vasten.
"Koirasi juuri herätti minun vauvani", vastaan vihaisesti ja yritän rauhoitella säikähädyksissään itkevää lasta. Olin juuri saanut pienen uneen edellisessä kadunkulmassa.
Emäntä ei ota valitusta kuuleviin korviinsa eikä tee elettäkään häätääkseen koiran läheltäni. Jatkaa vaan tarinointiaan.
Poistun paikalta.
Mielessäni lähetän kiitoksen tuntemattomalle parivaljakolle, joka jää selkäni taakse.

Kiitos, pidetään yhdessä huoli, että turha pelko siirtyy tulevillekin sukupuolville!

Matka

Syy hiljaisuudelle

Pääsisinkö takaisin aikaan,
jolloin stressi oli vain sana
Aikuisille?

Käsi kykenemätön kirjoitukseen
Vanne kiristyy ja ki-ris-tyy.

Se puristaa otettaan tiukemmin päivä päivältä.

Toiveet ja haaveet vahvat.
Elossa kaikesta huolimatta.

Tänään opin

Älä anna periksi.
Anna vielä yksi mahdollisuus.
Mahdottomalta tuntuvia asioita tapahtuu.
Kiven vierähtäminen sydämeltä ei ole vain kulunut sanonta.
Kuuntele.

Think what you say, say what you think.

Mitä jos...

Olen jo kauan miettinyt, että ihmiset ovat kuin ruokia. On olemassa sekä yleissuosikkeja, joista lähes kaikki pitävät että vahvoja makuja, jotka jakavat mielipiteitä. Joskus etukäteen mahdottomalta kuulostava makupari osoittautuukin mahtavaksi yhtälöksi. Toisinaan herkullisen pinnan alta kuoriutuu mätä sisus.
Mitä jos minun läheiseni olisivat syötäviä? Minkälaisia makuja ympäriltäni löytyisi?

Rouva Kuuma kaakao pilantuneella kermavaahdolla

Salakavala. Ensivaikutelma on jopa yliluonnolisen herkullinen, mutta suuremmat annokset aiheuttavat vatsanväänteitä. Herkkämahaisten tulisi välttää tätä kokonaan.

Herra Joulupuuro

En ole toistaiseksi tavannut ketään, jota ei samettinen riisipuuro miellyttäisi. Useimmat santsaavat, vaikka napa olisi ratkeamispisteessä.

Setä Pitsapohja

Vaisu kokemus. Hyvin harvalle kelpaa sellaisenaan. Kaikilla tuntuu olevan oma näkemys siitä, mitä lisätään ja missä järjestyksessä.

Neiti Hedelmäsmoothie

Piristävä ja virkistävä. Pelastaa huonon päivän. Vain allergikkojen mustalla listalla!

Prinssi Kaalikeitto

Toiset pakenevat jo kuullessaan tästä puhuttavan. Kelpaa kaikkiruokaisille ja muuten vinksahtaneille.

Täti Tattaripuuro

Järkivalinta. Sopii mihin vuorokauden aikaan tahansa. Perusmaku, joka ei saa yökkäämään eikä kuolaamaan.

5kk

Vauva ja äiti.
Ei yhtä avutonna kuin vastasyntyneenä
Verkkaasti oppimassa uutta
tutustumassa, kokeilemassa, kokemassa
Etenemme haparoivin konttausaskelin

Kasvamme käsikkäin

Kuva: Brooke Elizabeth 

Kaksi kysymystä

Viime päivinä olen kuullut kaksi pysäyttävää ja ajatuksiaherättävää kysmystä. Haluan kirjoittaa vastaukseni muistiin, jotta voin palata niihin tarvittaessa.

Oletko tyytyväinen elämääsi?
Hetkeäkään epäröimättä vastaan myöntävästi. Vasta sitten mieleeni tulee ihmissuhdesotkut, valvotut yön pimeät hetket ja monet muut ikävät asiat. Silti vastaan kyllä, sillä löydän vähintään yhden positiivisen asian jokaista pientäkin ärsytystä kohtaan. On niin paljon asioita, joista voin olla kiitollinen ja onnellinen.
Perhe. Täällä ja siellä. Mies, lapsi, vanhemmat, siskot, veljet, appivanhemmat, kälyt, langot. Jokainen on tärkeä.
Koti. Tai kaksi. Vapaa ja rauhallinen isänmaa ja asuinmaa. Kotona on kaikki hyvin.
Terveys. Ei pikkunuhia kummempaa. Toivon, että pysytään terveinä jatkossakin.
Ystävät. Tärkeimmät ystäväni ovat kaukana, mutta olen onnellinen, että niitä on edes jossain. Sitäpaitsi he ovat kaukana vain fyysisesti.
Kyky olla onnellinen. Olen seurannut läheltä, mitä tapahtuu jos tämä puuttuu. Surullista. Niin äärettömän surullista.

"Onni on hiljainen vieras, usein sen huomaa vasta sen tehdessä lähtöä." -Tuntematon-

Näistä asioista ja monista muista olen iloinen ja onnellinen lähes päivittäin. Joka päivä koen myös iloja ja ihania juttuja, jotka ilahduttavat juuri sillä hetkellä. Valitettavasti ne unohtuvat äkkiä. Joskus tuntuu, ettei mikään ole hyvin tai kivasti. Niitä päiviä varten vastaan tähänkin kysymykseen kirjallisesti.
Mikä ilahdutti tänään?
Yö meni nukkuessa. Aamu alkoi sopivaan aikaan ilman kenenkään itkua. Kaikki oli hyväntuulisia, niin hyväntuulisia kuin aamulla vaan voi olla.
Lounasseura. Paras kaverini ja kämppikseni tuli kotiin syömään. Ruoka maistuu paljon paremmalle, kun sen jakaa toisen kanssa.
Rauhallinen suihkuhetki. Lämmin vesi ja virtaavat ajatukset. Ei lisättävää.
Mukavat sanat. "Sää oot hyvä kokki! Tää on mun uutta lempiruokaa." Rähjäiselle tuntuvan ulkoisen olemuksen kehutkin lämmittävät.
Lämmin sää. Mukavaa vaihtelua paukkupakkasten jälkeen. Taidankin lähteä lenkille!

Mikä sinua ilahduttaa tänään?

Keskustelu kaipuusta

"Ei minulla koskaan ikävä tullut. Olin jo aikuinen, kun tänne muutin."
Ylpeys pyrkii ulos hänestä
nostaen nenänsä pystyyn.
Halveksunta pujahtaa suunpielestään
tuhahduksena.
Omahyväisyys kaivaa värikynät esiin ja sävyttää suusta soljuvat sanat.
"En minä jouluisinkaan koskaan sinne kaivannut. Kuten sanottu, olin jo kypsä aikuinen tänne muuttaessani."

Olen sanaton.
Hänen silmissään ikuinen keskenkasvuinen.

CV

4 kuukautta
2 hammasta
1 valloittava hymy
Pyörii kellotaulun lailla vaakatasossa
Uniennätys 11 tuntia

Koulutus: mamman puurokoulu
Kielitaito: intokiinan ja sulosaksan alkeet

Seurallinen, hyväntuulinen ja kärsivällinen

Erityistaidot: saa ihmiset hymyilemään typerännäköisinä, sulattaa sydämet

Ps. Siskoni sanoi kerran, että häntä ällöttää silmäteristään lässyttävät äidit. Terkkuja sysse t. Yks ällö ;)

2014

Tällä viikolla heitimme hyvästit viime vuodelle, ja 2013 jäi unholaan - kirjaimellisesti. Muistan pieniä juttuja sieltä täältä, mutta suurin osa arkisista muistoista on jonkun kummallisen sumun peitossa.

Tästä vuodesta en halua samaa. Siksi kopioin idean facebookista ja muokkasin sen itselleni sopivaksi. Nimeksi tuli päiväpurkki. Päiväkirjamaisesti joka päivältä kirjoitetaan jotain ja pistetään purkkiin. Joulukuun lopussa sitten purkki on täynnä oivalluksia, runoja, iloisia tapahtumia, yllätyksiä ja kuulumisia vuoden jokaiselta päivältä. Asioita, jotka muuten olisivat kai unohtuneet. Kätevää, eikös?

Aiotko kokeilla?