Lumi natisee vaunujen alla. Mutkan takaa ilmestyy koira. Koira vailla hihnaa. Perässä lönkyttää omistaja, kurottaa maasta jotain ja heittää sen minua kohti.
Pulssini kiihtyy yhtä nopeasti kuin iso, vieras koira lähestyy minua ulvoen ja haukkuen.
"Se haluaa vain tervehtiä. Ei se mitään pahaa tee, kiltti koira kun on." Tädin lässytyksen olen kuullut ennenkin. Luulen, että tuo vanha virsi on kirjattu yleiseen koiranomistajien opaskirjaan "kuinka vähätellä koiraasi pelkäävää"-otsikon alle.
Kiristelen hampaitani. Rakki hyppää rattaita vasten.
"Koirasi juuri herätti minun vauvani", vastaan vihaisesti ja yritän rauhoitella säikähädyksissään itkevää lasta. Olin juuri saanut pienen uneen edellisessä kadunkulmassa.
Emäntä ei ota valitusta kuuleviin korviinsa eikä tee elettäkään häätääkseen koiran läheltäni. Jatkaa vaan tarinointiaan.
Poistun paikalta.
Mielessäni lähetän kiitoksen tuntemattomalle parivaljakolle, joka jää selkäni taakse.
Kiitos, pidetään yhdessä huoli, että turha pelko siirtyy tulevillekin sukupuolville!
