Uusia piirteitä

Eräs ystäväni totesi kerran, ettei ymmärrä kahta asiaa minussa: sitä, että käytän kotonakin farkkuja ja jätän makuuhuoneen verhot talvella päiväksi kiinni. Verho-tapaus on ihan loogisesti selitettävissä -herätessä oli pimeää ja sitä paitsi nousin ylös, puin ja lähdin huoneesta, ei ollut aikaa ikkunasta ulos kurkisteluun. Koulusta palattuani oli taas pimeää, joten olisin joutunut laittamaan verhot kiinni samantien. Mutta koska fiksuna jätin huoneeni pimentoon koulupäivän ajaksi, säästyin siltä turhalta kädenliikkeeltä iltapäivisinkin. Miten kätevää! Laiskuuteni lähentelee neroutta kuten Wagnerilla!

No mutta entäs ne farkut? Muistan kyllä, miten siskoni vaihtoivat kotivaatteet päälle koulusta tullessaan. Lukioaikoinani mietin jo hetken, että pitäisikö minun isosiskona vähän opastaa perheen kuopusta pukeutumisasioissa, sillä iltaisin näin hänet samaan hupparin ja kollareihin verhoutueena huolettavan monena päivänä peräkkäin. Varovaisen tiedustelun myötä minulle selvisi, että kyseessä ei ollutkaan siskoparan tyylimoka vaan hän oli kerennyt vaihtaa koulu-uniformunsa rentoihin kotikamppeisiin jo ennen kuin minun bussini starttasi naapurikylässä. Minä en moisesta kotikuteilusta välittänyt. Farkut oli ihan tarpeeksi mukavat päällä. Säästyin myös turhalta vaivalta, kun ei tarvinnut vaihtaa asua ennen harrastuksiin lähtöä. En olisi ikinä kehdannut ilmestyä soittotunnille verkkareissa! Enkä olisi jaksanut kyllä vaihtaa vaatteita montaa kertaa päivässä. Laiska mikä laiska.

Jokin on kuitenkin muuttunut. Havahduin tuohon ajatukseen, kun yllätin itseni aukaisemalla verhot yksi aamu. (Toki ulkona oli jo valoisaa, mutta silti.)

Laiskuudesta en ole päässyt eroon, valitettavasti. Silti sisäinen aamupirkkoni on nykyään niin vahva, että sälekaihtimien säätönarujen veteleminen tuntuu jopa pakolliselta! Toinen muutos on tapahtunut vaatekaapissani. Hyllyiltä löytyy vaateparsia, joiden etuliitteenä on sana "koti". Jos aamulla ei ole pakollista menoa, puen ylleni k-o-t-i-v-a-a-t-t-e-e-t. Eikä siinä vielä kaikki. Jos nyt satun jonnekin menemään päivän aikana, puen yleensä farkut. Mutta. Vaihdan ne rennompiin heti, kun pääsen taas kotikynnyksen yli. Kyllä. Uskomatonta!

Että älkää hyvät ihmiset uskoko, etteikö ihmiset muutu. Tässä virnuilee yksi elävä esimerkki, collegehousut jalassa!

Hopotiaisen kuulumisia

Ensi viikolla tirppana tayttaa 19 kuukautta. Touhua riittaa ja sanoja tulee joka paiva enemman ja enemman! Ajattelin kirjoittaa taas pari hauskaa juttua ylos viime ajoilta.

Olemme keskustelleet tulevasta perheenlisayksesta ja puolitoistavuotias nakeekin vauvoja joka puolella! Yleisin kommentti on "tjuut vauva" (tjuut= cute) tai "aaai little baby!" Eraana aamuna kysyin typylta, etta missa vauva on. Han osoitti itseaan. Kysyin, etta mita aitin mahassa on.
"Pallo!"

***

Muutaman kuukauden nuorempi (ja paata lyhyempi serkkutytto) kokee valilla kovia oman jalkikasvuni seurassa. Yhtena paivana serkkujen ollessa kylassa jouduttiin useamman kerran komentamaan ja muistuttamaan tytartamme kaytostavoista. Samana iltana vaipanvaihdon yhteydessa rasvasin tirpukan mahaa. En kai ollut tarpeeksi lempea otteissani, silla sain kommentin: "Auts! Be nice!" :)

***

Ruokapoydassa ollessamme muistutin, etta lautasella oleva sapuska on viela kuumaa. Tytto totesi: "puumaa. Daddy says hot."
Tuon havainnon (ja kenties minun innostuksen) jalkeen onkin usein kuultu monen sanan molemminkieliset versiot. Suomenkielisen sanan sanottuaan han kertoo, mita sanaa daddy kayttaa. Sama toimii myos toisinpain.

***

Jostakin syysta pienessa suussa menee joskus sanojen vokaalit sekaisin. Pissasta tulee passi, babysta "biibi" ja mummosta mommu. Yhtena paivana menin hakemaan tyttoa auton istuimesta pois. Han oli ottanut pipon pois paastaan, naytti sita innoissaan minulle ja hihkaisi "hitto!" :D

***

Viime aikoina tytar on alkanut puhumaan itsestaan "Siinana". Illalla han toteaa, etta "Siina tired" ja loytaa sangystaan peiton, joka on "Siinan piitto"
Sanojen taivutuksesta tulikin mieleeni, etta han on alkanut sanoa kaikesta, mika on minun "mamin". Mieheni luonnollisesti sanoo mommy's ja mina sanon, etta aitin. Eli ihan itse han on paatellyt tuon muodon. Ja han muistaa aina korjata, kun me sanotaan "vaarin"

***

Kirjotan lisaa, kun tulee mieleen. Nyt pitaa menna, silla keittiosta kuuluu polvenkorkuiselta komento "syooomaaan!"

Rakkaudesta - kirjavinkki

Kannykkani naytto on osittain hajalla. Juuri siita kohtaa, mista aloitetaan uusi blogiteksti, kosketusnaytto ei toimi. Suurimmaksi osaksi pystyn silti kayttamaan puhelinta, vain blogin paivitys ei onnistu. Joudun siis turvautumaan lappariin, jossa ei ole skandinaavisia aakkosia nappaimistossa. Koittakaa kestaa. Ehka saan jossain vaiheessa nayton korjattua tai hommattua uuden puhelimen. Synttaripukki, oletko kuulolla?;)

***

Jokin aikaa sitten olimme ystavapariskunnalla kylassa. Kesken leikkien tyttareni toi yhtakkia syliini kirjan. "5 Love Languages by Gary D. Chapman" Se kirja, jonka aioin joskus etsia kasiini, mutta unohdin. Ystavattareni kertoi saaneensa kyseisen opuksen joululahjaksi appivanhemmiltaan. 

Kirjan nimi on suoraan suomennettuna Viisi rakkauden kielta. En tieda, onko tata opusta suomennettu, mutta mina kaantaisin sen muotoon Viisi rakkauden muotoa/ Viisi tapaa kokea rakkautta. Se perustuu nimittain Chapmanin teoriaan rakkaudesta. Hanen mukaan on eri tapoja kokea, osoittaa ja tuntea rakkautta ja valittamista: lahjojen antaminen ja saaminen, fyysinen kosketus, laatuajan viettaminen, tunnustusten (kehujen?) antaminen seka palveluiden tekeminen. (Samat viela englanniksi, jos suomennokseni eivat miellyta:gifts, physical touch, quality time, words of affirmation, acts of service )

Jokaisella ihmisella on yksi edellamainituista niinsanotusti ensisijainen tapa kokea rakkautta ja yleensa yksilo osoittaa valittavansa laheisistaan silla tavalla, joka miellyttaa itseaan eniten. Tama toimintatapa on luonnollinen ja oikea myos Raamatusta tutun Kultaisen saannon valossa. Chapman kuitenkin kehoittaa loytamaan kumppanin ja muiden laheisten ensisijaisen rakkauden muodon, sen tavan, mista he nauttivat eniten. Kirjassa on esimerkkeja siita, miten kutakin tapaa voi tukea niin arjessa kuin juhlavammissakin tilaisuuksissa. Esimerkki: puolisosi tapa kokea rakkautta on fyysinen kosketus. Han todennakoisesti ilahtuu enemman niskahieronnasta ja siita, etta tartut hanta kadesta kavelylla, kuin uuden paidan kehumisesta tai  kauppamatkalta yllatykseksi tuodusta suklaapatukasta. Laatuajasta nauttivalle kannattaa antaa synttarilahjaksi viikonlopun mokkireissu hajuvesipullon sijaan.

Netissa voi tehda testin, jolla voi loytaa oman tapansa. Mina laitoin myos puolisoni tekemaan saman testin, jotta tietaisin, miten kohdella hanta hanelle mielyttavimmalla tavalla. Tulokset eivat sinansa ollut yllattavia, mutta en vain ollut tiedostanut niita aiemmin. Nykyaan kiinnitan erilailla huomiota seka omiin etta toisen tekoihin.
Kuulemma tata teoriaa voi soveltaa myos lapsi-vanhempi -suhteeseen. Olen huomannut, etta mina ja puolisoni toimimme vanhempina omien tapojemme mukaan: toinen nukuttaa lapsen viereensa, toinen leikkii hanen kanssaan kuurupiiloa. Toinen nauttii kirjojen lukemisesta lapsi sylissa, toinen lahtee mieluummin pikkuisen kanssa ulos leikkimaan.

Oletteko kuulleet tasta aiemmin? Jos aihe kiinnostaa, suosittelen googlettamaan lisaa!

Pieniä huomioita

Viimeisestä postauksesta on jo yli kuukausi aikaa. Mitä pitempi tauko, sen hankalampi on aloittaa uudestaan. Ajattelin kuitenkin ottaa pehmeän laskun ja kirjoittaa pikkujuttuja ylös. Tästä se lähtee taas! (Muuten, tiedän miltä tuntuu käydä blogissa, jossa ei taaskaan ole uutta postausta. Terkkuja vaan siskolle! T.vakituinen vierailija ;))

***
En olisi koskaan arvannut, miten kauan aikaa nykyään kulutan tavaroiden etsimiseen päivittäin. Ennen ruokaa etsin nokkamukia, iltapalan jälkeen on vuorossa unikoiran metsästys, uloslähtiessä huomaan, että vain toinen minikumppari on eteisessä. Ei lienee yllätys, että toisinaan ollaan liikenteessä eriparihanskat kädessä.

***
Sama nainen, erilainen raskaus. Näissä kahdessa ei ole melkein muuta yhteistä, kuin mahan kasvu. Sekin tapahtuu eri tahtiin.

***
Kevät yllättää piristävyydellään joka vuosi! Sulat tiet, linnunlaulu, räystäiltä tippuva vesi. Niin tuttua, mutta silti jaksan ilahtua lumipeitteiden ja toppakerroksien vähenemisestä tänäkin keväänä!

***
Kaupan krääsähyllyn perusteella pääsiäinen on kohta täällä. Autossa soi aiheeseen sopiva cd, joka tuo vanhimman siskoni mieleen joka kerta. Jostakin syystä tämä keväinen juhla on päässäni "yhtä kuin lapsuusperheeni esikoinen". Noita Nokinenää ja pashaa myöten.

***
En ole koskaan käynyt aurinkorantalomalla, enkä myöskään ole sellaista sen kummemmin kaivannut. Turistirysät ei houkuta. Tänä talvena on kuitenkin käynyt pari kertaa mielessä, että pitäiskö sittenkin joskus... Kysyin mieheltäni eräs ilta, että mihin hän haluaisi matkustaa viikoksi, jos työ ja talous ei olisi rajoittamassa valintaa. Olin jo itse miettinyt omat haavekohteeni valmiiksi, joten yllätyin hänen vastauksesta -identtinen omani kanssa! Jos kadulta joskus löytyy  tukko rahaa ja kalenterista sopiva ajankohta, suuntaamme melko varmasti Meksikoon, Kuubaan tai B.C:n rannikoille.

***
Edellisen kohdan lomahaaveet ovat erillään realistisemmista reissusuunnitelmista. Tarkoituksena olisi tänä vuonna viettää joulu lapsuudenkodissani. Toivomme sormet ja varpaat ristissä, että tämä käy toteen. Ja luulenpa, ettemme ole ainoita!
Niin, ja siskoni eivät tunnistaneet tytärtäni kuvasta. On siis aika vierailla puolin ja toisin!

***
Löysin vasta vanhan vihkoni, johon olin silloin tällöin raapustellut ajatuksiani. Vähän niin kuin karvalakkimalli nykyisestä blogistani. Yksi ero: kirjoitusinspiraation kadotessa en nykyään riimittele kaunokielistä runoa siitä karkulaisesta. :D Liekö vanhaksi tulossa, kun ei enää kynä tuohon taipuisi?