Thursday, 30 April 2015

Kesäkö

Vielä tänään kalenterissa lukee huhtikuu. Viikonloppuna tuli ylläritakatalvi, joka on tällä viikolla ajettu kauas pois hurjien lämpötilojen saattelemana! Eilen mittari oli paria pykälää vaille +30 astetta. K-e-s-ä! Ihan mieletöntä!

Puut verhoutuvat kesäasuihinsa, maa kuoriutui lumivaipastaan. Samaan tahtiin alkaa katukuvassa paljastua säärtä ja käsivartta kesäväriä kaivaten.

En koskaan perinyt pappani piparkakun ruskeaa ihoa. Väriltäni muistutan lähinnä kuuluisaa Maijan karitsaa, etenkin talven jäljiltä. Siinä missä monet muut vertailevat hipiänsä päivettyneisyyttä jo ensimmäisellä kesälomaviikolla, minun ihoani voi hyvällä tahdolla kutsua vaalean toffeensävyiseksi elokuun lopulla. Jos olisin vuosien mittaan pitänyt kirjaa saamistani ulkonäkökommenteista, ihonvärini olisi takuulla ykkössijalla! Kalkkilaivan kapteenit ja muut loppuunkulutetut kuittailut on kyllä vuosien mittaan kuultu, niin läheisten kuin hyvänpäiväntuttujen suusta. Nuorempana "kummalla on ruskeempi käsi?" aiheutti yhtä pahoja vilunväristyksiä ja häpeilyä kuin "käytetään toisten kenkiä"-leikki. (Tähän räpylään kun ei mitkään kolmiseiskat mahtuneet...)
Nykyään olen sinut lumikkimaisen ihoni kanssa ja käytän suosiolla aurinkorasvaa kesäpäivisin. Nykytiedon valossa olen mieluummin valkoinen kuin punaruskea.
Sitä paitsi tästä värityksestä on yksi hyötykin! Kukaan ei voi uskoa, etten ole sheivannut sääriäni ainakaan kolmeen kesään. Vaaleat ihokarvat erottuvat näistä jaloista lähinnä suurennuslasin avulla.

Nautinnollista vapunviettoa!

Tuesday, 14 April 2015

Kaksikymmentäkaksi

Kuulas kevätilta. Kirkkaankeltaiset kumisaappaat.
Kävelen käsi kohta kaksivuotiaan kädessä.
Kiukutta, kitinät kauas kadonneina.
Katson kaukaisuuteen. Kaikkialla käsittämättömän kaunista.

Kiitollisena.

Saturday, 11 April 2015

Minkälainen äiti olen?

Kaksi vuotta sitten pohdin, että minkälainen äiti minusta tulee ja millainen haluaisin olla. Inspiroiduin viime viikolla nähdystä blogikirjoituksesta, jossa kahden lapsen äiti harrasti realistista itsetutkistelua.

Minkälainen minä olen? Puolitoista vuotta sitten astuin äitiyden saappaisiin. Ne olivat isot ja lonksuivat jalassa, etenin välillä liioitellunkin varovaisesti varoen kompastumista. Ensimmäisen vuoden aikana ensiaskeleista tuli varmempaa kävelyä, mutta silti välillä edessä tuntuu olevan liian syvä kuralammikko ja kantapäähän hiertyy ikävä rakko. Eteenpäin on kuitenkin päästy.

Mietin vastausta otsikon kysymykseen pitkän aikaa. Viime päivien aikana olen jäsennellyt mielikuviani toiveisiin, negatiivissävytteisiin ja realistisiin. Olen yrittänyt nähdä tilannetta ulkopuolisen silmin, muistellut saamiani kommentteja ja niiden vaikutusta minuuten. Pohdin mielialanikin vaikutusta käsitykseen.

Lopulta päädyin selventämään ajatusten sekamelskaa kirjoittamalla niitä ylös. Tätä on varmaan hauska palata myöhemmin lukemaan, kun tilanne on muuttunut aikojen saatossa. Voisin kuvitella, että jo vuodenkin päästä kahden lapsen äitinä ajatukset poikkeavat tämänpäiväisistä.

Yritin tiivistää ajatuksen muutamaan adjektiiviin. 

Rauhallinen mutta kärsimätön.
En hötkyile turhia enkä stressaa pienestä. Lapsi saa harjoitella luvallani akrobaatin kykyjä sohvan käsinojalla ja legolaatikon kannella. Turhalle kitinälle ja vitkuttelulle ei sen sijaan riitä pinna. Tekisi mieli lyödä hanskat tiskiin saman tien, kun pukemistilanteessa metriheikki ottaa koivet allensa ja pinkoo karkuun. Tai kun hän ilmaisee haluavansa peiton, mutta potkii sen pois, haluaa sen uudelleen, mutta ei niin, että varpaat peittyy, mutta niin, että kainalot eiku kädet eiku maha, eiku ei peittoo, missä peitto, haluaa sittenkin toisen peiton, ei sitä, äitin peitto, eiku sittenkin oma, eiku argh.

Turvallinen mutta tylsä. 

Syliin pääsee aina, en pakota kohtaamaan vierasta, omastakin mielestä pelottavaa koiraa, odotan vieressä, kunnes pieni nukahtaa (jos hän sitä tarvii). 
Tylsyyden selitän sillä, että parhaimmat käkätykset ja ilonkiljahdukset saa aikaan daddy, jolla on mielikuvitusta ja mielenkiintoa vääntää naama hassuun virneeseen kerta toisensa jälkeen tai piiloutua nojatuolin taakse sadatta kertaa vain ponnahtaakseen esiin lapsen naurunremakan saattelemana.

Jämäkkä mutta rempseä

Pidän sanani ja tietyistä säännoistä en ole valmis joustamaan piiruakaan. En kuitenkaan kulje kokoajan otsa rypyllä, vaan mieluummin (omalta äidiltä opittuun tapaan) rallattelen tilanteeseen sopivaa laulua tai lorua silloin, kun esimerkiksi hammaspesu tai kenkien laitto ei miellytä.

Kannustava mutta mukavuudenhaluinen.

Rohkaisen kokeilemaan uutta ja kehun vuolaasti onnistumisia. Otan pikkuisen apukokiksi keittiöpuuhissa ja annan hänen sekoittaa taikinaa niin että jauhot pöllyää, sekä opetan häntä pikkupiiaksi pyykkipäivinä. Silti joskus tarkoituksella leivon päiväuniaikaan tai siivoan pikaisesti lapsen keskittyessä johonkin muuhun, sillä toisinaan on mukava saada jotain aikaiseksi omaan tahtiin.

Rakastava. 

Tähän kohtaan en halunnut lisätä muttia. Haluan rakastaa ehdoitta, tänään ja huomenna. Ja haluan hänen tietävän sen.

Wednesday, 8 April 2015

Torkean hyvat voffelit

Reseptia pukkaa! Muutin vahan alkuperaista reseptia ja nimesin sen uudelleen sopivammaksi. 

Torkean hyvat vohvelit

2 kananmunaa
4 dl maitoa 
1 dl oljya
1/4 tl suolaa
2 rkl sokeria
1 rkl leivinjauhetta
1 tl kanelia
1,5 tl vaniljauutetta (vaniljasokerikin kai kay)
4 dl jauhoja
4 rkl maissitarkkelysta 

Sekoita ainekset kulhossa vispilan avulla tasaiseksi. Paista vohvelipannulla. 


Resepti on aika iso, siita tulee n. 12-15 vohvelia, riippuen vohveliraudan koosta.
Vinkki! Ylijaaneet vohvelit voi sailyttaa jaakaapissa parikin paivaa. Kayta ne ennen syomista leivanpaahtimessa, ihan kuin tuoreita!

Huono puoli tassa herkullisessa reseptissa on se, etta naiden syomista ei malta lopettaa! Niin ja paistamisessa kestaa aika kauan, siksi ei mikaan kiireisen arkiaamun resepti. Arkiaamuna naita voi kuitenkin syoda, jos kayttaa juuri oppimani vinkin tapaan leivanpaahdinta edellispaivan vohveleiden lammittamiseen!

Thursday, 2 April 2015

Terkut!

Vaihtuu niin kuin murrosikäisen mieliala. Mikä?

Preerian säätila.

Toissapäivänä lenkkeilijöillä oli shortsit ja t-paita, eilen tuuli puhalsi kovempaa kuin koskaan, tänä aamuna maassa oli valkoinen peite.

Hyvää pääsiäistä!

Wednesday, 1 April 2015

Aamupalalla

Terveyssuositukset vaihtelevat jatkuvasti, mista johtuen nykyaan on hankala maaritella terveellinen syominen. En muista kuitenkaan tormanneeni viela tutkimukseen, jonka valossa aamupalan ateriointi olisi haitallinen tai jopa syopaa aiheuttava tapa. Hyva niin, silla mina olen aamupalaihminen henkeen ja vereen! Tietaapahan tehneensa jotain oikein, vaikka muuten napostelisikin mita sattuu ;)

Paivani ei tunnu lahtevan kayntiin, ennen kuin olen saanut mahan tayteen. Tuskin aamupala suotta kantaa paivan tarkeimman aterian tittelia. En lahde aamuisin minnekaan (verikokeita lukuunottamatta) syomatta. No okei, kerran kokeilin. Ylaasteaikoinani oli trendi, jossa hoikat ja coolit tytot eivat syoneet aamupalaa. Kokeilinpa minakin kerran, mutta vain kerran. Muistan ne pitkat aamuoppitunnit, joiden aikana kerkesin vannoa useamman kerran, etta ei enaa koskaan. Siihen jai se kokeilu.

Lahes nelja vuotta sitten opin tavan pesta hampaat heti herattyani eli ennen aamupalaa. Siita lahtien murkinointirutiinini ovat pysyneet suunnilleen samana: aamupuhteet hoidettua juon lasillisen tai pari kylmaa vetta sitruunaoljylla, otan vitamiinit ja teen jotain purtavaa. Syotava riippuu fiiliksesta ja siita, mita kaapista loytyy. Sokerihuurrutetut murot ja pulla loistavat poissaolollaan menusta, melkeinpa kaikki muu kay. Yleensa hedelmaa, maustamatonta jogurttia, leipaa, smoothie. Parasta on, kun kerkeaa istua alas ja nautiskella. Valissa vapautan syottotuolin vangin leikkeihinsa ja jatkan itse istuskelua, aamupalasta nauttimista ja paivan suunnittelua.

Sunnuntaiaamut ovat kaltaiseni nautiskelijan paratiisi. Yleensa joko mieheni (toim. huom. sunnuntait ovat puoliskoni ainoita paivia, jolloin han syo aamupalan. Vastakohdat taydentavat toisiaan...?) tai mina teemme jotain tavallista hienompaa syotavaa molemmille. Viime sunnuntaina vuorossa oli french toasts eli pannulla paistetut leivat. Kokeile ja yllaty!

Tarvittavat aineet:

leipaviipaleita (n.4-6, riippuen koosta ja koostumuksesta)
2-3 kananmunaa
1,5 dl maitoa (ruokakermakin kuulemma kay)
ripaus suolaa
vaniljauutetta tai -sokeria
kanelia
muita mausteita maun mukaan, kuten muskottipahkinaa
rasvaa paistamiseen

Sekoita maito ja kanamunat kunnolla keskenaan. Lisaa mausteita makumieltymystesi mukaan. Kaada seos laakeaan astiaan ja dippaa leivat siella. Paista pannulla keskilammolla molemminpuolin, kunnes ruskeaa ja rapeaa. Tarjoile haluamiesi lisakkeiden kanssa (hedelmat, marjat, siirappi, kermavaahto, jatski... kaikki kay!)