Monday 17 November 2014

Viikari viisitoista kuukautta

Kirjoitin vauvakirjaa uskollisesti, kunnes se pakattiin muuttolaatikoihin. Parilta viime kuukaudelta ei ole lähes yhtään mustaa valkoisella lapsesta, joten ajattelin vähän kirjata asioita muistiin. Ehkä joitain siellä ruudun toisella puolella kiinnostaa, että minkälainen tuo meillä asustava vintiö on nykyisin.

Pituutta reilusti, painoa ei niinkään. Viralliset mittaukset parin viikon päästä.
Hiuksien ja hampaiden kasvuvauhti puhuttaa tuttavia. Niin moni hämmästelee neidin (jo kahdesti trimmattua) pitkää etutukkaa ja kuuttatoista hammasta.

Kaikenlainen ruoka ja juoma maistuu. Paitsi maito. Lempiherkkuihin kuuluu mm. suolaton kaurapuuro, d-vitamiinit ja hammastahna. Joskus epäilen hänen makuaistinsa toimivuutta...

Puhuu kolmea kieltä: suomea, englantia ja intokiinaa. Valitettavasti en ymmärrä jälkimmäistä, joten siitä seuraa usein harmitus. (Ks. seuraava kohta.) Sanavarastosta päätellen papukaijallemme tärkeitä asioita ovat kengät, daddy, kiittäminen, serkkutytöt ja oma vesipullo. Niin, ja Piippolan vaari. Hiialahiiala hei vaan teillekin!

Suurimmaksi osaksi ikiliikkujamme juoksee ja kiipeilee tyytyväisenä, mutta jos jokin tai joku (useimmiten äiti...) ei satu miellyttämään, hän kyllä näyttää tunteensa. Ensimmäinen reaktio on terävä "NO!" Dramaattinen heittäytyminen selälleen ja pään paukauttaminen lattiaan on myös useasti nähty mielenosoituskeino. Huudon määrä riippuu siitä, sattuiko pään alle jäämään laattalattia, aamutossu vai legopalikka.

Nukahtamiseen hän suhtautuu kuin urhoollinen sotapoika naapurin hyökkäykseen. Viimeiseen asti on taisteltava, vaikka sitten toinen silmä jo ummessa. Lähes joka yö sujuu rauhallisissa merkeissä, kunhan uni on voittanut. Silloin tällöin saamme muistutuksen, että  nappula on perinyt yökäyttäytymisen isältään. Äidille jää kuuntelijan rooli näissä unissaanpuhujien jutteluissa. Olenpa myös päässyt todistamaan, kun pieni seikkailija lähti soitellen sotaan ja käveli suoraan kaapinoveen pahki, eikä edes herännyt siihen.

Pikkutyttö tykkää kauheasti kirjoista, etenkin eläinaiheisista. Hetkessä hän kaivaa laatikosta lempikirjansa, plärää sivuja kunnes löytää parhaat kuvat ja sitten pakittaa jonkun syliin tuoden kirjan luettavaksi. Eläinystävän kasvoilla loistaa leveä hymy, kun joku kerta toisensa jälkeen imitoi sutta, aasia tai pöllöä. Ja toki hän ulvoo ja hirnuu perässä.

Pikkuinen tykkää yllättää tulemalla halaamaan kesken touhujen. Se sulattaa äidin sydämen, kuten myös kirkasääninen "kiitosh". Hän kiittää niin jokaisesta saamastaan mandariininpalasta kuin siitä, että äiti laittaa astianpesukoneen kiinni hänen nenänsä edessä. Pieni hurmuri, äitin ja daddyn oma rakas höpönassu! <3

8 comments:

  1. Onhan sitä meidänkin perheessä unissakävelijöitä ja -puhujia...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mutta minä en oo koskaan semmosta harrastanu. Toisin ku tuo toinen osapuoli...

      Delete
  2. Voi että!<3 Niin hauska ja sulonen pikkunen :)

    ReplyDelete
  3. on ollu unissakävelijöitä,puhujia,hampaiden narkuttajia,maiskuttajia,kuorsaajia,sängyn kaatajia ym,ym

    ReplyDelete
    Replies
    1. Onko ne kans alottanu näin nuorella iällä?

      Delete
  4. Voi tuota söpöläistä. Lähetäpä joku video taas :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niimpä! Pitää kattoo, onko tullu mitään hyvää uutta videoo

      Delete

Jätäthän merkin käynnistäsi!