Saturday 21 March 2015

Rakkaudesta - kirjavinkki

Kannykkani naytto on osittain hajalla. Juuri siita kohtaa, mista aloitetaan uusi blogiteksti, kosketusnaytto ei toimi. Suurimmaksi osaksi pystyn silti kayttamaan puhelinta, vain blogin paivitys ei onnistu. Joudun siis turvautumaan lappariin, jossa ei ole skandinaavisia aakkosia nappaimistossa. Koittakaa kestaa. Ehka saan jossain vaiheessa nayton korjattua tai hommattua uuden puhelimen. Synttaripukki, oletko kuulolla?;)
***

Jokin aikaa sitten olimme ystavapariskunnalla kylassa. Kesken leikkien tyttareni toi yhtakkia syliini kirjan. "5 Love Languages by Gary D. Chapman" Se kirja, jonka aioin joskus etsia kasiini, mutta unohdin. Ystavattareni kertoi saaneensa kyseisen opuksen joululahjaksi appivanhemmiltaan. 
Kirjan nimi on suoraan suomennettuna Viisi rakkauden kielta. En tieda, onko tata opusta suomennettu, mutta mina kaantaisin sen muotoon Viisi rakkauden muotoa/ Viisi tapaa kokea rakkautta. Se perustuu nimittain Chapmanin teoriaan rakkaudesta. Hanen mukaan on eri tapoja kokea, osoittaa ja tuntea rakkautta ja valittamista: lahjojen antaminen ja saaminen, fyysinen kosketus, laatuajan viettaminen, tunnustusten (kehujen?) antaminen seka palveluiden tekeminen. (Samat viela englanniksi, jos suomennokseni eivat miellyta:gifts, physical touch, quality time, words of affirmation, acts of service )

Jokaisella ihmisella on yksi edellamainituista niinsanotusti ensisijainen tapa kokea rakkautta ja yleensa yksilo osoittaa valittavansa laheisistaan silla tavalla, joka miellyttaa itseaan eniten. Tama toimintatapa on luonnollinen ja oikea myos Raamatusta tutun Kultaisen saannon valossa. Chapman kuitenkin kehoittaa loytamaan kumppanin ja muiden laheisten ensisijaisen rakkauden muodon, sen tavan, mista he nauttivat eniten. Kirjassa on esimerkkeja siita, miten kutakin tapaa voi tukea niin arjessa kuin juhlavammissakin tilaisuuksissa. Esimerkki: puolisosi tapa kokea rakkautta on fyysinen kosketus. Han todennakoisesti ilahtuu enemman niskahieronnasta ja siita, etta tartut hanta kadesta kavelylla, kuin uuden paidan kehumisesta tai  kauppamatkalta yllatykseksi tuodusta suklaapatukasta. Laatuajasta nauttivalle kannattaa antaa synttarilahjaksi viikonlopun mokkireissu hajuvesipullon sijaan.

Netissa voi tehda testin, jolla voi loytaa oman tapansa. Mina laitoin myos puolisoni tekemaan saman testin, jotta tietaisin, miten kohdella hanta hanelle mielyttavimmalla tavalla. Tulokset eivat sinansa ollut yllattavia, mutta en vain ollut tiedostanut niita aiemmin. Nykyaan kiinnitan erilailla huomiota seka omiin etta toisen tekoihin.
Kuulemma tata teoriaa voi soveltaa myos lapsi-vanhempi -suhteeseen. Olen huomannut, etta mina ja puolisoni toimimme vanhempina omien tapojemme mukaan: toinen nukuttaa lapsen viereensa, toinen leikkii hanen kanssaan kuurupiiloa. Toinen nauttii kirjojen lukemisesta lapsi sylissa, toinen lahtee mieluummin pikkuisen kanssa ulos leikkimaan.

Oletteko kuulleet tasta aiemmin? Jos aihe kiinnostaa, suosittelen googlettamaan lisaa!

4 comments:

Jätäthän merkin käynnistäsi!